Turun ylioppilaskamerat ry 1954–1979

Teksti: Jouni Korkiasaari

Turun ylioppilaskamerat ry on Turun yliopiston ylioppilaskunnan vanhin harrastusjärjestö. Sen perustavassa kokouksessa 12.5.1954 oli mukana kaikkiaan 15 henkeä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin civis Aatos Petäjä ja muiksi hallituksen jäseniksi civikset Seija Suominen (sihteeri), Uula Poloinen (rahastonhoitaja), Risto Lehmussaari ja Leo Lindgren (jäsenistä käytettiin civis-nimitystä vuoteen 1960 asti). Toisena nimivaihtoehtona yhdistykselle oli TYY:n ylioppilaskamerat, mutta se jäi äänestyksessä häviölle. Lopullisesti yhdistyksen nimi hyväksyttiin vasta 21.9.1954 kokouksessa ja säännöt 18.11.1954. Yhdistysrekisteriin yo-kamerat merkittiin 20.2.1956.

1950-luku: perustan luontia

Kokouksia pidettiin ensimmäisenä vuonna neljä ja niihin osallistui keskimäärin 17 henkeä. Ohjelma koostui valokuvauskilpailuista, esitelmistä ja suurennoskoneen käytöstä. Ensimmäisen vuoden aikana yhdistykseen liittyi 36 jäsentä. Liittymismaksu oli 100 mk ja jäsenmaksu 200 mk/vuosi. Ylioppilaskunnalta saatiin käyttöön pimiötila, johon hankittiin kuvien tekoa varten Opemus-merkkinen 6×6-koon suurennoskone. Pimiömaksua perittiin 50 mk tunnilta, mikä alennettiin myöhemmin puoleen.

Toisena toimintavuonna Yo-kamerat liittyi Suomen Kameraseurojen Liiton jäseneksi. Siitä päätettiin kuitenkin jo seuraavana vuonna erota, koska liitolta ei saatu vapautusta jäsenmaksusta. Pimiöön hankittiin lisää välineitä (mm. kuivuri) ja jäsenten luettavaksi tilattiin Foto-lehti. Kuukausikilpailuissa oli kaksi sarjaa, teemallinen ja vapaa-aiheinen. Vuosikilpailussa sarjoja oli useampia. Arvostelijoiksi hankittiin yhdistyksen ulkopuolisia henkilöitä. Uutena kiinnostuksen kohteena nousivat esiin diapositiivit.

Vuonna 1956 käyttöön saatiin tilat uudelle pimiölle. Kiinnostus värikuvaukseen lisääntyi edelleen. Äänestämällä valitut kuvakilpailujen voittajat palkittiin kiertopalkinnoilla. Rahatilanne oli sen verran hyvä, että seuraavana vuonna jäsenmaksu alennettiin 100 markkaan. Lisäksi naisjäsenet vapautettiin siitä kokonaan, mutta seuraavana vuonna se jo palautettiin takaisin. Foto-lehden rinnalle tilattiin Photo Magazin.

Vuonna 1958 järjestettiin nähtävästi ensimmäinen kuvanteon alkeiskurssi, joka oli jäsenille ilmainen. Tällöin tehtiin ilmeisesti myös ensimmäiset yhteiset kuvausretket. Yhdistykselle hankittiin uusia välineitä: kuvaleikkuri ja valkokangas. Käyttöön otettiin myös uudet toiminimikkeet, pimiönhoitaja ja kirjastonhoitaja. Yhdistykselle valittiin jo tässä vaiheessa kolme kunniajäsentä, Aatos Petäjä, Leo Lindgren ja Matti Tipuri.

Vuona 1959 kuvakilpailuissa siirryttiin yhteen mustavalkokuvien sarjaan. Värikuville oli oma sarjansa. Kilpailuissa menestyneille alettiin jakaa pisteitä. Kinofilmille kuvaamisen yleistyessä pimiöön hankittiin ensimmäinen kinokoon suurennoskone Meopta Opemus. Valokuvanäyttelyyn osallistui kaikkiaan 19 kuvaajaa 40 kuvalla mv-sarjassa, 50 kuvalla väridiojen sarjassa ja kuudella kuvalla väripaperikuvien sarjassa. Tänä vuonna ylioppilaskunnalta saatiin ensimmäisen kerran toiminta-avustusta (10 000 mk). Pimiön käytössä siirryttiin avainkäytäntöön, jossa avainta oli saatavissa viidestä eri paikasta, kolmen jäsenen kotoa yo-talossa sekä vahtimestarilta ja yhdistyksen toimistosta. Yhdistyksen talous oli selvästi ylijäämäinen. Huolta herätti kuitenkin taitavien amatöörien vähäinen osallistuminen kokouksiin.

1960-luku: kehityksen aikaa

Vuonna 1960 käyttöön saatiin uudet pimiö-tilat. Toimikausi muuttui kalenterivuoden sijasta vaihtumaan yliopiston lukukausien mukaan. Jäsenmäärän laskusta huolestuneina järjestettiin alkeiskurssi uusien jäsenten houkuttelemiseksi. Tähän pyrittiin myös muuttamalla kilpailujen arvostelua niin, ettei kuvista annettu enää menestymispisteitä eikä kuvia asetettu paremmuusjärjestykseen. Tarvittaessa voitiin silti edelleen palkita parhaita. Pimiön käyttö ”pisneksen” tekoon eli myyntiin tarkoitettujen kuvien valmistamiseen kiellettiin, samalla kun sinne hankittiin lisää välineistöä: rajaaja, kuivuri, valotuskello, filminkuivauskaappi ja pöytä. Tuolloin asetettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran kuukausikilpailujen parhaita kuvia näytteille Hämeenkatu 1:ssä sijainneen Kansallis-Osake-Pankin ikkunaan. Tästä tulikin pitkään kestänyt traditio.

Toimintasuunnitelmassa toiminta oli jaettu seuraaviin pääryhmiin: 1) kokoukset ja teeillat (kuukausittain), 2) muotokuvaillat, 3) valokuvausretket, 4) vuosikilpailu, 5) näyttely vuosikilpailun yhteydessä, 6) kurssit (värikääntöfilmin kehitys, väripaperikuvien valmistus ja mv-kuvien valmistus), 7) yhteistoiminta muiden yhdistysten kanssa sekä 8) valistustoiminta toimikunnille.

Toimintavuonna 1961–62 yhdistyksen toimihenkilöille myönnettiin vapautus pimiömaksuista. Vanha Opemus-suurennoskone huutokaupattiin ja samalla hankittiin uusi tilalle. Lisäksi hankittiin Noris-merkkinen projektori, tarkennuslaite ja suodatinsarja. Projektoria jäsenet saivat vuokrata 50 mk:lla/vrk.

Kaudella 1962–63 yhdistykselle laadittiin uudet säännöt ja liityttiin uudelleen Suomen Kameraseurojen Liiton jäseneksi. Kuukausikilpailun palkintona alettiin jakaa neljä tuntia ilmaista pimiöaikaa ja käyttöön otettiin Ismo Kajanderin suunnittelema näyttelylipuke. Pimiöön hankittiin Opemuksen tilalle uusi Durst-merkkinen suurennoskone sekä kuivuri ja kumitela. Lisäksi käyttöön otettiin ”purnauskirja”.

Kaudella 1963–64 pimiömaksu alennettiin 15 penniin/tunti (huom. 1963 rahauudistus). TYY:n?kahviossa pidettiin yhdistyksen 10-vuotisnäyttely. Kilpailuista jaettiin palkintona 1 mk/kuva. Toimintaan kuului mm. negatiivinkehityskurssi ja pimiöön hankittiin valotuskello.

Toimikaudella 1964–65 päätettiin kokeilla uutta pimiömaksujärjestelmää, jossa maksu suoritettiin ”possuun”. Samalla maksu korotettiin 20 p/tunti. Yhdistykselle ehdotettiin perustettavaksi oma kuvakokoelma maksamalla siihen kelpuutetuista pohjustetuista kuvista 5 mk/kpl. Tällä tavalla kokoelmaa ilmeisesti saatiinkin lisättyä (ainakin vielä 1970-luvulla näitä kuvia oli jonkin verran yhdistyksen toimistossa tallella). Välinevalikoimaa parannettiin hankkimalla mm. kiillotuslevy, kaksi allasta, kehitystankki, jalusta, pimiövalaisimia, lämpömittareita, pinsettejä, suotimia ja kuivuri. Jäsenten aktiivisuuden laskusta oltiin huolestuneita. Tuolloin jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli runsas sata.

Kaudella 1965–66 laadittiin opiskelijoille tiedote jäsenmäärän kasvattamiseksi. Jäsenmäärä kasvoikin muutamalla kymmenellä. Laboratorion varauksissa siirryttiin varausvihkon käyttöön. Maksu suoritettiin vihkoon liimattavilla lipukkeilla. Vihko sijoitettiin vahtimestarin kopin viereen. Mieliä kuohutti tammikuussa 1966 tapahtunut suurennoskoneen (Opemus II 6×6) varkaus. Varkaan epäiltiin päässeen pimiöön sisään avaimella, joita oli käytössä viisi. Samalla kaudella varastettiin myös pimiön kyltti. Ilmeisesti syyllistä/syyllisiä ei koskaan saatu kiinni. Varastetun koneen tilalle hankittiin kaksi uutta, Opemus (133 mk) ja Axomat (172 mk). Vanha Axomat myytiin. Muina tarvikkeina hankittiin leikkuri, rajaaja ja valotuskello.

1960-luvun loppuvuosina jäsenmäärä laski alle 70:n. Ilmeisesti ajan radikaali opiskelijatoiminta ja muut harrastukset verottivat jäsenkuntaa. Myös värikuvauksen yleistyminen lienee vähentänyt kiinnostusta, koska vain harvoilla oli aikaa, rahaa ja tietotaitoa värikuvien omatoimiseen valmistamiseen. Toiminta kuitenkin jatkui entiseen malliin jäsenkadosta huolimatta. Välineistöä täydennettiin ja jäsenten luettavaksi tilattiin lisää alan lehtiä. Valikoimaan kuuluivat Foton lisäksi Photograph, Kameralehti ja U.S. Camera 35. Kuukausikokouksissa katseltiin yhdistyksen jäsenten kilpailukuvien ohella usein myös Suomen Kameraseurojen Liiton kuvakokoelmia. Kaudella 1967–68 otettiin käyttöön uusi avainkäytäntö, jossa jokainen jäsen voi lunastaa käyttöönsä oman avaimen pimiöön. Seuraavana vuonna ehdotettiin myös siirtymistä yhteisten, yhdistyksen maksamien kehityskemikaalien käyttöön. Tämä käytäntö toteutettiin kuitenkin varsinaisesti vasta vuonna 1973.

1970-luku: laajenemisen ja kukoistuksen aikaa

[ĸuva]

Martti Vääri ja Henry Edman päivystämässä 11. lokakuuta 1977

1970-luvun alussa jäsenmäärä kääntyi jyrkkään nousuun. Jäsenmaksu nostettiin 3 mk/vuosi. Kuukausikokouksia pidettiin entistä useammin, enimmillään jopa 12 kertaa vuodessa. Teenjuonti-perinteestä kokouksissa alettiin luopua. Lopullisesti tämä tapahtui kaudella 1971–72. Tilalle ehdotettiin olutta, mutta tämä käytäntö ei liene koskaan toteutunut. Kaudella 1970–71 ilmeni tarvetta toiselle pimiölle, koska käytössä olleen yhden pimiön varausaika oli venähtänyt kahteen viikkoon.

Kaudella 1971–72 tehtiin toinen sääntömuutos (joka hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 26.3.1974) ja pimiössä alettiin pitää päivystysvuoroja kahdesti viikossa. Kuvanteon alkeiskurssit alkoivat muodostua tärkeäksi traditioksi. Tuolloin ne olivat vielä ilmaisia. Kuukausikokouksissa ei enää asetettu kuvia paremmuusjärjestykseen, mutta arvosteltiin silti edelleen.

Vuoden 1973 alusta lähtien toimikausissa siirryttiin jälleen noudattamaan kalenterivuotta. Koulutustoimintaa tehostettiin ja päivystysvuoroja lisättiin. Jäsenmaksu nostettiin 7 mk/vuosi. Jäsenmäärä nousi 150:een. Alkeiskursseilla osallistujia oli huomattavasti aiempaa enemmän eli 40. Lisäksi järjestettiin erikoiskursseja.

Vuonna 1974 julkaistiin ensimmäinen yhdistyksen alkeiskurssimoniste. Pimiöön hankittiin mm. termostaatti. ja yhdistyksen toimihenkilöt vapautettiin pimiömaksuista, jotka ilmeisesti oli välillä palautettu. Kuukausikilpailuihin osallistuminen aiheutti huolta, samoin maksamattomat pimiömaksut. Kilpailukiinnostusta yritettiin lisätä nostamalla palkintojen arvoa (parhaille 15 mk/kuva) ja valitsemalla voittaja osallistujaäänestyksellä. Tällä kaudella tehtiin myös ekskursio Helsinkiin, laatuaan ensimmäinen joka mainitaan yhdistyksen pöytäkirjoissa.

Toimikautena 1975 yhdistykselle valittiin ensimmäisen kerran naispuheenjohtaja, Irma Ojala-Kemppainen. Tuohon aikaan yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi entistäkin jyrkemmin. Keskeisenä syynä tähän oli alkeiskurssien tehokas mainonta. Vuonna 1977 kevään ja syksyn alkeiskursseille osallistui jopa lähes 200 henkeä, seuraavana vuosina vastaavasti 102, 135 ja 117. Koska pimiöharjoituksiin mahtui kerrallaan vain muutama henkilö, kesti kurssin läpivienti viikkokausia. Opettajina toimivat etupäässä hallituksen jäsenet.

Jäsenmaksunsa maksamatta jättäneitä oli vuosittain suunnilleen sama määrä kuin uusia liittyi. Virallinen jäsenmäärä pysyi siksi melko muuttumattomana. Vuonna 1977 maksaneita jäseniä oli 299 ja seuraavina vuosina 308, 305 ja 264. Monet jäsenmaksun laiminlyöneet käyttivät silti edelleen pimiötä, koska vain harva oli palauttanut lunastamansa pimiön avaimen. Jäsenyyttä ei myöskään päivystyksessä maksulippuja ostettaessa tarkistettu.

Jäsenmäärän kasvu näkyi positiivisesti myös yhdistyksen taloudessa. Esimerkiksi vuosina 1978–1979 vuosibudjetti oli kumpanakin vuonna noin 19 000 markan tietämillä. 1970-luvun toiminta oli ylipäätään hyvin vilkasta. Kuukausikokouksia pidettiin nimensä mukaisesti kerran kuukaudessa, hallitus kokoontui viikoittain ja käytössä olleet kaksi pimiötä olivat lähes ympärivuorokautisessa käytössä. Kolmesti viikossa pidetyssä päivystyksessä oli myös vilkasta jäsenistön käydessä maksamassa jäsenmaksujaan, ostamassa pimiön maksulipukkeita, hakemassa yhteistilausten tuotteita ja lainaamassa valokuvauslehtiä tai muuten vain jutustelemassa.

Merkittävimpiä tapahtumia olivat koko viikonlopun kestäneet työpajat, joiden vetäjinä oli ammattivalokuvaajia, Jussi Aalto (1977, 1979 ja 1980), Ismo Kajander (1978), Jukka Male (1980) ja Jorma Puusa (1977 ja 1979). Näkyviä toimintoja olivat myös kuvausretket ja tutustumiskäynnit, joita tehtiin mm. Taideteollisen korkeakoulun valokuvauskoulutuksen osastolle, Valokuvataiteen museoon, kuvavalmistamoihin ja valokuvanäyttelyihin, käytiinpä Tukholmassa asti.

[kuva]

Jouni Korkiasaari pitämässä alkeiskurssin luentoa ?7. maaliskuuta 1978

Jäsenten koulutustarpeisiin julkaistiin neljä allekirjoittaneen laatimaa Etsin-lehteä ja erityisesti alkeiskursseja varten tehty Tiedonjyväsiä valokuvauksen vasta-alkajille -moniste. Niistä otettiin vuosien mittaan useita uusintapainoksia. Alkeiskursseilla ja päivystyksessä myydyillä julkaisuilla oli varsin suuri merkitys yhdistyksen taloudenkin kannalta. Ahkeraa oli myös jäsenkirjeiden postitus. Enimmillään niitä lähetettiin kuukausittain. Postimaksut saatiin yleensä kuitattua turkulaisten valokuvausliikkeiden sponsoroinnilla. Yhdistysasioiden lisäksi kirjeissä oli mukana mm. valokuvauksen tekniikkaan ja kuvanvalmistukseen liittyviä artikkeleita.

Allekirjoittaneen lisäksi 1970-luvun aktiivisimpiin jäseniin kuuluivat mm. Henry Edman, Esko Eloranta, Matti Helén, Antero Johansson, Aulis Kannisto, Jarmo Korhonen, Pauli Nikkola, Antti Peurala, Rainer Saxén, Tarja Saloviita, Eeva Solala, Martti Vääri ja Timo Yliaho. Kaiken kaikkiaan varsinaisten yhdistysaktiivien määrä oli noin 20–30. Muille jäsenille riitti yhdistyksen palvelujen käyttö. Pimiö oli niistä luonnollisesti suosituin.

Innokkaimmille valokuvaus oli lähes kokopäiväharrastus, jossa opiskelu jäi toiseksi. Tuohon aikaan vallitsi vielä todellinen akateeminen vapaus ja opiskelutahti oli nykymittapuun mukaan varsin löysä. Jotkut haaveilivat jopa ammattikuvaajaksi ryhtymisestä, mutta näin ei liene kuitenkaan kenenkään kohdalla käynyt.

Harrastus nieli tietenkin paljon rahaa. Monilla oli lähes ammattilaistason välineet ja kuvien valmistuksessa kului runsaasti materiaalia. Säästöä saatiin yhteishankinnoilla ja ostamalla filmiä metritavarana ja sitä itse ”purkittamalla”. Lisäksi yhdistys tuki kuvien vedostusta tarjoamalla pimiössä ilmaiset kehitteet ja kiinnitteet. Toisaalta opintolaina ja kesäansiot riittivät varsin hyvin harrastuksen rahoittamiseen. Tuohon aikaan ei juuri kukaan käynyt työssä lukuvuoden aikana.

Ajan vahva vasemmistoradikalismi ei yhdistyksen toiminnassa juuri näkynyt muuten kuin ehkä siinä, että harrastus oli luonteeltaan etupäässä dokumentaarista sisältäen luonnollisesti myös ajan poliittissävyisten opiskelijatapahtumien ikuistamista. Abstrakti kuvallinen ilmaisu tai luontokuvaus, joka oli suosittua esimerkiksi Turun Kameroissa, ei tuntunut yo-kameralaisia kiinnostavan.

[KUVA]

Kuukausikokouksen kuukausikatselmuksen satoa tammikuussa 1977

Vaikka eri yhteyksissä usein korostettiin, että kuvan sisältö ja kuvallinen ilmaisu ovat valokuvauksessa tärkeämpiä kuin tekniikka, olivat filmin valotus- ja kehitystekniikat, pimiötyöskentelyn temput, välineiden ominaisuudet ja monet muut kuvan tekniseen laatuun vaikuttavat tekijät niitä asioita, joista eniten puhuttiin ja joiden opettelemiseen käytettiin eniten aikaa. Mutta niinpä se lienee ollut aina ennenkin ja nykyisinkin, koska tekniikasta on paljon helpompaa saada jutun juurta kuin sisällöllisistä ja ilmaisullisista näkemyksistä. Monen aktiivin harrastukseen kuului myös ahkera alan lehtien ja kirjallisuuden lukeminen. Niiden myötä tuli perehdyttyä perusteellisesti niin tekniikkaan kuin valokuvauksen teoriaan ja historiaankin.

Useimmilla 1970-luvun aktiiveilla harrastus taisi hiipua opiskelun päättymisen, työelämään siirtymisen ja perheen perustamisen myötä. Digitaalisen kuvauksen ja kuvankäsittelyn nopea kehittyminen on olettavasti tuonut monen entisen yo-kameralaisen harrastukseen uutta kipinää. Näin on käynyt ainakin omalla kohdallani. Kuvauksesta on tullut halpaa ja monin tavoin helpompaa kuin ennen. Kuvan käsittelyssä tietokoneella on silti samantapaista ”fiilinkiä” ja käsityön leimaa kuin perinteisessä pimiötyöskentelyssä. Hyvä kuva ei edelleenkään synny itsestään, mutta tekniikan osalta tavoitteen saavuttaminen on tullut lähemmäksi, vaikka vaativimmat harrastajat taitavat olla edelleen sitä mieltä, että hyvä, taiteen tasolle yltävä kuva syntyy vain työn ja tuskan kautta kaikkein perinteisimmillä menetelmillä. Meille muille riittää vähempikin.

 

kuvatekstit:

Martti Vääri ja Henry Edman päivystämässä 11. lokakuuta 1977

Kuva: Jouni Korkiasaari

 

Martti Vääri, “Dodging & burning”, 12. lokakuuta 1977

Kuva: Jouni Korkiasaari

 

Jouni Korkiasaari pitämässä alkeiskurssin luentoa ?7. maaliskuuta 1978.

Kuva: Martti Vääri

 

Kuukausikokouksen kuukausikatselmuksen satoa tammikuussa 1977.

kuva: Jarmo Korhonen